Vieroitusoireita

Vuosi 2015 alkoi osaltani ikimuistoisen ainutlaatuisesti, sillä sain onnekkaan mahdollisuuden matkustaa kahdeksi kuukaudeksi seikkailemaan Uuteen-Seelantiin avopuoliskoni kanssa. Niin, kyllä, ajattelet ihan oikein. Minä hullu jouduin revityksi kauas derbyperheeni luota kahdeksi loputtoman pitkäksi kuukaudeksi, kesken alkavan kisakauden.

Matkani oli paitsi varsin onnistunut loma, myös monella tapaa opettavainen ja ajatuksia herättävä roller derbyn suhteen. Itkin viimeisissä treeneissä ennen reissuun lähtöä, sillä oli jo valmiiksi ikävä tärkeitä ihmisiä, joita normaalissa arjessaan näkee vähintään viitenä päivänä viikossa. Ihanat joukkuekaverit olivat askarrelleet mulle kortin, joka toivotti ihanaa matkaa. Kortin kuvassa leveästi hymyilevä sinipaitainen shittaaja valtaa maapalloa ennakkoluulottomasti formuloillaan rullaillen. On ihana nähdä, että yhden shittaajan katoaminen pariksi kuukaudeksi säväyttää niin poissa olevaa yksilöä, kuin myös kotiin jäävää joukkuetta.

Reissussa kohtasin ensimmäistä kertaa elämässäni vieroitusoireita. Derby näyttää muuttuneen huumeeksi, jota janoaa lisää ja kun annostaan ei saa, alkaa vieroitusoireet. Ne näyttäytyivät henkisenä ahdistuksena, ylitsepääsemättömänä kaipuuna takaisin derbyn pariin, motorisena levottomuutena tai vaihtoehtoisesti jähmettymisenä syvälle omiin ajatusmaailmoihinsa. Pahinta oli erehtyä visiitille joukkueen somemaailmaan, kuulla mitä shittaajakuplassa tapahtuu ilman että pääsee itse osalliseksi. Kuin Pavlov olisi kilisyttänyt kelloaan ilman aikeitakaan antaa ruokaa, katsoa miten koira sitten kierii kuolaten näläntuskissaan.

Vieroitusoireita pyrin helpottamaan etsimällä käsiini roller derbyä Uudesta-Seelannista. Aucklandissa pääsimme katsomaan maan kovimman joukkueen, Pirate city rollersin kotiscrimmagea sekä maan kahden kovimman, Pirate cityn ja Auckland roller derbyn välistä bouttia. Maa on kiehtova derbyn suhteen mm. siksi, että sekä Suomi että Uusi-Seelanti julistettiin jossain vaiheessa Dallasin MM-kisoja maailman 5. parhaaksi (lopullisissa tuloksissa Uusi-Seelanti putosi kuudenneksi). Kävimme myös Christchurchissa katsomassa hyväntekeväisyysottelun, jossa kampanjoitiin perheväkivaltaa vastaan. Tästä viimeisimmästä ottelusta kuulin, kun luin ainoan kerran koko reissulla maan sanomalehteä, jossa oli sivun juttu derbystä ja tulevasta ottelusta. Sattumaako??!

Pääsimme siis näkemään pienen siivun Uuden-Seelannin derbyä ja jututtamaan lajin harrastajia. Kohtasimme hyvää derbymeininkiä ja joitakin huipputaitavia yksilöitä, vaikka joukkueet eivät aivan yltäneetkään Suomen huippujen tasolle. NSO-joukot näyttivät kukoistavan runsaana. Tuomareita sen sijaan oli maassa varsin vähän, joten pelaajat harrastivat myös tuomaroimista.

Hyväntekeväisyysottelussa oli mahtavaa tapahtumahenkeä ja varsin paljon yleisöä. Showmeininki oli vallalla ja näyttävät hitit keräsivät abloodeja. Väliaikaohjelmassa oli miehille korkkarijuoksukilpailu. Kertoivat, että maan mestaruus on aiemmin ratkottu viikonlopun turnauksessa, mutta tänä vuonna ei tiettävästi ole tulossa vastaavaa turnausta tai muuta kansallista sarjaa (kuten meillä Suomi Cup, 1. divari ja Pohjola cup).

Samaan aikaan kotona shittaajat luistelivat ensimmäistä kertaa ikinä bouttiradalle Helsingissä sekä vuoden 2015 divarissa. Oli haikeaa ja harmillista, kun ei päässyt mukaan näihin peleihin. No, eipä joukkue minua mukaan tarvinnutkaan, vaan keräsivät voitot kotiin Kallio B:tä ja Joensuuta vastaan. Ausseissa sukellettuani päivän kilpikonnien, jättiläisrauskujen ja haiden kanssa hakeuduin netin ääreen jälkikäteen lukemaan twitteristä kuinka tasainen jännitysnäytelmä Kallio B-boutti olikaan ollut.

Paitsi että missasin kisamatkoja pelaajana, myös katsojana.  Kaukomailla ollessani Helsinki roller derby otteli Tukholmaa vastaan, ja tällaisia huippuluokan taistoja ei kevyellä syyllä missata. Olemme varsin mukavassa asemassa Oulussa, sillä kun menemme katsomaan peliä Helsinkiin, se ei koskaan ole parin tunnin juttu. Se on parin päivän juttu. Onnekkaat joukkuetoverini pääsivät ikimuistoiselle matkalle, jossa pysähtyivät ainakin kahden kaupungin derbytreeneissä, keihäsmuseossa, eläintäyttämöllä, ties kuinka monella kirppiksellä ja myös siellä HRD:n pelissä.

Nyt olen palannut pallon toiselta puolelta kotiin. Ei ollut epäilystäkään siitä, että koneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle matkasimme läpi Suomen Ouluun niin pian kuin mahdollista, sillä illalla oli treenit, jonne ehdottomasti tahdoin ehtiä. Päästessään treeneihin halaamaan kaikkia joukkuekavereita, tuntui tulleensa kotiin. On rakastava ja rakastettu olo.

Kaksi kuukautta poissa ystäviensä ja rakkaan harrastuksensa parista opetti minulle toisaalta sen, että elämässäni on pitkällä tähtäimellä tärkeämpiäkin asioita kuin roller derby: kuten rajallinen nuoruuden vapaus, jolloin täytyy lähteä seikkailulle silloin kun siihen on mahdollisuus. Sekä avopuoliso, jolle täytyy antaa arvostusta ja aikaa, joita derby niin kokonaisvaltaisena harrastuksena toisinaan parisuhteelta syö. 
Toisaalta kaksi kuukautta auttoi näkemään, kuinka onnekas olen, kun saan harrastaa ja elää näin uskomattoman hienon lajin ja ihmisten parissa. Myös ajatukset ja tavoitteet oman derbyuran suhteen selkeytyivät. Kahden kuukauden derbyhimot ovat patoutuneet sisälleni, ja siitä riittää energiaa kanavoitavaksi treeneihin, peleihin ja yhdistysasioihin hyväksi toviksi.

Toivonpa silti, etten enää toiste joudu kahdeksi kuukaudeksi eroon luistimistani ja derby-ystävistäni.

CottonCandystroyer #555